Kurkun maailmanennätys taas Suomeen

Suomessa on jälleen kirjattu maailman korkeimmat kasvihuonekurkun sadot. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tietojen mukaan suomalaiset viljelijät poimivat vuonna 2019 keksimäärin 93 kiloa yhtä kasvihuoneneliömetriä kohden. Lisäystä edellisvuodesta oli noin kahdeksan prosenttia.

– Tämä on huiman nopeaa kehitystä. Vastaavaan ei ylletä missään muualla maailmassa. Esimerkiksi tehokkaana pidetyn Hollannissa keskisato on FAO:n tilastojen mukaan noin 73, Norjassa 74, Islannissa 66 ja Ruotsissa 46 yhdeltä kasvihuoneneliömetriltä vuodessa. Espanjassa sato jää alle kymmeneen kiloon neliömetriltä, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Maailman korkeimman keskisadon lisäksi myös yksittäisten yritysten huippusadot ovat maailman korkeimmat. Puutarhoilla on ylletty jopa 250 kilon neliösatoihin.

– Osaamme tämän Suomessa hyvin. Meillä on perheyrityksissä jo kolmas sukupolvi viljelmässä kurkkua ympäri vuoden. Yhdessä huipputeknologian kanssa satotaso on saatu huippuun, mutta samanaikaisesti myös tuotannon hiilijälki on Luken tutkimusten mukaan pudonnut kymmeniä prosentteja. Kuluttaja saa joka päivä tuoreita lähivihanneksia, ja varsin edullisesti, joten tässä yhtälössä on vain voittajia, Jyrki Jalkanen huomauttaa.

Kurkku on Suomen tärkein kasvihuonevihannes. Viime vuonna sato ylsi 50 miljoonaan kiloon, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Kurkkua viljellään noin 170 kauppapuutarhalla kautta maan. Sadon tuottamiseen tarvitaan yhteensä noin 53 hehtaaria kasvihuoneita.