Viisi vinkkiä vihreälle parvekkeelle

Upeat ruukkudaaliat sopivat myös puolivarjoisan parvekkeen ruukkuistutuksiin.

Nyt on paras aika laittaa parvekkeet kesäkuntoon. Näiden Puutarhaliiton vinkkien avulla pääset nauttimaan kukoistavasta parvekkeesta myöhäiseen syksyyn asti:

  1. Siivoa parveke ja hanki istutuksia varten tilavia kunnollisia ruukkuja. Parvekelaatikoissakin on hyvä olla altakastelu- tai sorapohja, joka varastoi kasveille vettä. Pienissä ruukuissa ostetut taimet jaksavat kukkia pitempään, kun ne istutetaan uudelleen reilunkokoiseen astiaan.
  2. Käytä kesäkukille multaa, jossa on hitaasti liukenevia lannoitteita ja kastelukiteitä. Niitä voi myös lisätä olemassa olevaan multaan. Anna mullan kuivahtaa kastelujen välillä ja kastele ruukut aina kunnolla. Useimmiten pari kastelukertaa riittää viikossa. Muista avata lasitukset lämpimiä jaksoina, jotta kasvit ei paahdu liian kuumassa.
  3. Valitse kasvit parvekkeen valoisuuden mukaan. Pohjois- ja itäparvekkeella menestyvät ahkeraliisat, orvokit, verenpisarat, hortensiat, begoniat, monet koristeelliset perennat ja heinät. Myös havut sopivat parvekkeille. Paahteisille etelä- ja länsiparvekkeille valitaan auringossa viihtyviä kasveja kuten pelargoneja, tähtisilmiä, neilikoita, mehikasveja ja siniviuhkoja. Yhdistele hyötykasveja kuten yrttejä ja vaikka chilejä koristekasvisekoituksiin. Monet niistä nauttivat auringosta. Parvekkeen varjoisalle puolelle voi siirtää myös huonekasveja kesähoitoon.
  4. Parvekkeen kaikki pinnat kannattaa ottaa käyttöön. Kattorakenteisiin voi yleensä kiinnittää amppeleita. Seinät valloitetaan köynnöksillä, joiden avulla saadaan myös sopivaa näkösuojaa ulkoreunoille. Korkeissa ruukuissa tai kukkapylväissä olevat kasvit jättävät lattiaa vapaaksi, mutta tuovat rehevän vaikutelman parvekkeelle. Erilaisten tukien ja kukkatelineiden avulla kasvit saadaan kasvamaan ylöspäin, jolloin tilaa vapautuu muulle toiminnalle.
  5. Luo parvekkeelle oma pesä, jossa hengähdät hetken joka päivä nauttien kesän kulusta ja vehreydestä. Jo vartin hetki omassa puutarhakeitassa laskee stressitasoa, verenpainetta ja saa kehon hyrräämään mielihyvästä.

Uusi kotimainen alppiruusulajike julkistetaan Mustilassa 3.6.2017

85559e2be0c7228a_800x800ar

Kylmänkestävien keltakukkaisten alppiruusujen aikaansaaminen on ollut yksi alppiruusujalostuksen suurista haasteista. Professori Peter M. A. Tigerstedt julkistaa kahden vuosikymmenen työn tuloksena syntyneen keltakukkaisen uutuuslajikkeensa Mustilassa alppiruusujen päivänä lauantaina 3.6.2017 klo 12.00. Lajikkeen kukat ovat vaaleasävyiset, esikonkeltaiset, ja jalostaja päätti antaa sille juhlavuoden kunniaksi nimen ‘Suomi 100’. Ensimmäiset taimet tulevat samana päivänä myyntiin Arboretum Mustilassa sekä Mustila Puutarha -myymälässä (entinen Mustilan taimitarha). 

”Kylmänkestävien keltakukkaisten alppiruusujen aikaansaaminen on ollut yksi alppiruusujalostuksen suurista haasteista. Jalostuksen lähtökohtana olevat keltakukkaiset villialppiruusut ovat yleensä hyvin talvenarkoja tai muuten vaikeita kasvattaa. Keltakukkaisia alppiruusuja voidaan risteyttää kestävämpien lajien kanssa, mutta tällöin keltainen väri yleensä häviää.” kertoo uutuuslajikkeen jalostanut professori Peter M.A. Tigerstedt. Kestäviä keltaisia alppiruusuja on Suomessakin pyritty kehittämään sekä Arboretum Mustilassa että useiden harrastajien toimesta jo useiden vuosikymmenien ajan.

Ensimmäinen virallisesti rekisteröitävä kotimainen keltakukkainen alppiruusu on peräisin Peter M. A. Tigerstedtin vuonna 1995 tekemästä risteytyksestä, jossa erittäin kylmänkestävä korealainen mustilanalppiruusu ( Rhododendron brachycarpumvar. tigerstedtii ) on risteytetty amerikkalaisen monipolvisesta risteytyksestä kehitetyn, talvenaran ‘Lemonade’-lajikkeen siitepölyllä. Ensimmäinen jälkeläisistä ennätti kukkaan Mustilassa kesäkuussa 2004, ja herätti isoilla, vaaleankeltaisilla kukillaan suurta mediahuomiota. Lajikkeeksi Tigerstedt valitsi kuitenkin lopulta erään sisarpensaan, jolla on matalampi kasvutapa ja parempi keväthallojen sietokyky. Juhlavuoden kunniaksi lajikkeelle annettiin nimeksi ‘Suomi 100’.

Atsaleamaista räikeänkeltaista kukanväriä ei uutuuslajikkeelta pidä odottaa. Kukat ovat sävyltään lempeän vaaleat, esikonkeltaiset, ja ovat hehkeimmillään pilvisinä päivinä ja varjoisilla paikoilla. Kukinta on useimpia kotimaisia lajikkeita hieman varhaisempi ja alkaa tavallisesti jo touko-kesäkuun vaihteessa. Pensas kasvaa lopulta arviolta 1,5–2 metrin korkuiseksi. Alustavien kokemusten perusteella sitä suositellaan istutettavaksi menestymisvyöhykkeille I–III ja kokeiltavaksi myös yhtä tai kahta vyöhykettä pohjoisempana.

Lajike julkistetaan Mustilassa Alppiruusujen päivänä lauantaina 3.6.2017 klo 12.00, ja se tulee myyntiin samana päivänä sekä Arboretum Mustilassa että Mustila Puutarha -myymälässä (entinen Mustilan taimitarha).

ab4d74ecb7db436e_800x800ar

Samaan aikaan tulee myyntiin myös toinen vaaleankeltainen kotimainen lajike ‘Alli’ , joka on syntynyt kahden pitkäaikaisen, jo edesmenneen harrastajajalostajan Bengt Kihlmanin ja Reijo Hahkalan työstä. Pensas on alle metrin korkuinen, tuuhea ja pienilehtinen. Sen kukat ovat ‘Suomi 100’ -lajikkeeseen verrattuna pienemmät ja kylmemmän sävyiset, limetinvihreään vivahtavat, ja avautuvat jo toukokuussa. Hahkalan käyttämä työnimi “Kuutamo” luonnehtii väriä hyvin. ‘Alli’-lajikkeen risteytysemoina toimivat kaksi erittäin kylmänkestävää villialppiruusua, japaninalppiruusu ( Rhododendron brachycarpum var. brachycarpum ) ja ohotanalppiruusu ( Rhododendron aureum ), joten sitä suositetaan viljeltäväksi IV-vyöhykkeelle asti ja kokeiltavaksi vyöhykkeille V–VII. Vastaavia risteymiä kasvaa myös villinä Japanin vuoristoissa, joissa niistä käytetään risteymänimeä Rhododendron × nikomontanum .

Kevään kaunistus kangasvuokko on edelleen rauhoitettu

Kangasvuokko

Kuva: Marika Koskinen

Keväisin Etelä-Savon harjuilta ja kuivilta, valoisilta kankailta saattaa löytää erittäin näyttävän kevätkukkijan, kangasvuokon. Aikoinaan kangasvuokkoa poimittiin runsaasti, ja laji rauhoitettiin jo vuonna 1952. Viime vuosikymmeninä kangasvuokko on edelleen harvinaistunut ja on nykyään luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi. Luonnonsuojeluasetuksessa kangasvuokko on rauhoitettu laji. Luonnossa kasvavat kangasvuokot on siten jätettävä rauhaan.

Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on leinikkikasvien heimoon kuuluva monivuotinen, keväisin kukkiva kasvi. Pääosin kangasvuokon kukinta ajoittuu toukokuulle, mutta kaikkein lämpimimmillä kasvupaikoilla laji saattaa kukkia jo huhtikuun puolella. Kangasvuokon erittäin näyttävät ja kookkaat kermanvalkoiset ja pehmeäkarvaiset kukat nousevat maasta yksittäin; nuokkuva kukka löytyy yleensä 5-20 cm korkean pehmeäkarvaisen varren päästä. Myös sinertäviä kukintoja on tavattu. Kukinnan jälkeen kukkaperät saattavat nousta jopa yli 30 cm korkeuteen, jotta lenninhaivenella varustetuilla siemenillä olisi mahdollisimman hyvät leviämismahdollisuudet. Kukkimatonta kangasvuokkoa on vaikeaa havaita, sillä lehtiruusukkeen ikivihreät lehdet kasvavat lähes maanmyötäisesti.

Kangasvuokko on arokasvi, joka levisi Suomeen pian jääkauden jälkeen, jolloin kasvipeite oli harvaa. Nykyään kangasvuokolle otollisimmat olosuhteet löytyvät kuivista ja valoisista harjumänniköistä sekä hiekkaisilta puolukka- ja kanervakankailla. Monesti lajin kasvaa myös hiekkaisilla teiden pientareilla tai polkujen reunoilla, joissa on siementen itämistä helpottavaa paljasta maanpintaa.

Suomessa kangasvuokon levinneisyys painottuu Kaakkois-Suomeen Salpausselkien ja Etelä-Savon alueelle, vaikka yksittäisiä esiintymiä lajilla on Uudenmaan pohjoisosissa sekä Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan eteläosassa. Etelä-Savossa kangasvuokon löytää varmimmin Puumalan, Sulkavan, Savonlinnan, Kerimäen ja Punkaharjun kunnista, missä on runsaasti lajin vaatimia kuivia hiekkakankaita ja harjuja – kuitenkin maakunnan pohjoisimmat kangasvuokot löytyvät Joroisista saakka.

Kangasvuokko rauhoitettiin jo 1952

Komeat kukat ovat koituneet monesti kangasvuokkojen kohtaloksi. Kangasvuokko oli 1900-luvun alussa suosittu esimerkiksi äitienpäiväkukkana ja kangasvuokkoja kerättiin suuria määriä myyntiin. Jo tuolloin huomattiin kangasvuokon väheneminen, ja kasvin kerääminen myyntiä varten kiellettiin 1926. Kokonaan laji rauhoitettiin vuonna 1952. Rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Kielto koskee myös kasvin siementen keräämistä.

Rauhoituksen jälkeenkin laji on vähentynyt. Keräämistä merkittävämmäksi kangasvuokon uhkatekijäksi on noussut kasvupaikkojen tuhoutuminen muun muassa soranoton tai voimakkaiden metsätaloustoimien seurauksena. Kangasvuokko onkin harvinaistunut siinä määrin, että vuodesta 2000 lähtien kangasvuokko on luokiteltu uhanalaiseksi, vaarantuneeksi lajiksi.

Valitettavasti edelleen, rauhoituksesta huolimatta, kangasvuokkoja poimitaan ja siirretään pihoihin jonkin verran. Maljakkoon siirrettynä kukat kuihtuvat hyvin nopeasti, ja kasvupaikan suhteen kasvi on vaatelias eikä tule menestymään pihaan siirrettynä. Lisäksi kangasvuokolla on laaja juurakko, joka vaurioituu kun kasvi kaivetaan maasta ylös. Kuten monet muutkin luonnonkasvit, kukkiva kangasvuokko on kaunein omassa luonnonympäristössään.

Taimitarhoilta puutarhaharrastajat voivat hankkia pihaansa näyttäviä kangasvuokon sukulaiskasveja, esimerkiksi tarhakylmänkukkia tai arovuokkoja. Luonnossa kasvavat kangasvuokot tulee jättää rauhaan yhteisesti ihailtaviksi.