Puutarhaviljely hidastaa ilmastonmuutosta

Puutarhatuotteilla, viheralueilla ja puutarhoilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen jarruttamisessa ja ilmastotuhojen ehkäisemisessä. Ilmaston lämpeneminen on vakava uhka luonnolle ja myös meille ihmisille. Muun muassa ruoantuotanto vaikeutuu monilla maapallon alueilla joko kuumuuden, vedenpuutteen tai muiden ilmaston ääri-ilmiöiden vuoksi. Toisaalta Suomessa ilmaston lämpeneminen ja kasvukauden piteneminen tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia lisätä ammattimaista puutarhatuotantoa ja harrastustoimintaa.

Ilmastonmuutoksen eteneminen jatkuu. Alan tutkijoiden mukaan ilmasto lämpenee huolestuttavasti, vaikka saisimme vähennettyä kasvihuonekaasupäästöjä nykyisestä tasosta. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jo selvästi yli pitkäaikaisen tason. Maapallon lämpötilan ennustetaan nousevan parilla asteella, vaikka CO2-päästöt saataisiin kuriin. Lähes ainut keino sitoa ilman hiilidioksidi-pitoisuutta, on lisätä kasvikunnan biomassaa, joka yhteyttäessään poistaa ilman hiilidioksidia. Samalla kasvit sitovat vettä ja viilentävät ilmastoa.

Viherrytetään ja syödään kasviksia

Ilmastonmuutoksen hidastamiseen tärkein keino on viherryttäminen. Jokainen kasvava kasvi sitoo elinaikanaan aktiivisesti ilman hiilidioksidia muuttaen sitä biomassaksi. Tämä biomassa sitoutuu joko kasvualustaan humuksena tai se voidaan hyödyntää esimerkiksi ravintona tai tuotannon ja rakentamisen raaka-aineina.

Lisäämällä ruokavalioon vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ja korvaamalla näillä eläinperäisiä raaka-aineita voi jokainen meistä hidastaa ilmastonmuutosta. Suosituksena on syödä päivittäin vähintään 800 grammaa monipuolisesti vihanneksia, hedelmiä ja marjoja kerrotaan Puutarhaliitto ry:stä.

Meillä Suomessakin on mahdollisuuksia lisätä vihertuotantoa.  Hyötykasvien viljelyalaa voidaan lisätä ja ympäristöjämme voidaan viherryttää lisää esimerkiksi edistämällä viherkatto- ja seinäpintoja. Samalla kun ne puhdistavat ilmaa, ne myös sitovat lisääntyvien sateiden tuomaa kosteutta, ilmansaasteita ja vähentävät hulevesiongelmia. Pidentyvä kasvukausi ja ilman aikaisempaa korkeampi hiilidioksidipitoisuus lisäävät kaikkien viheralueiden kykyä sitoa hiilidioksidia myös meillä Suomessa.

Eteläisen Puolan olot?

Suomen ilmaston on ennustettu lämpenevän 1 – 2 asteella lähimpien kymmenien vuoden aikana, jolloin ilmastomme vastaisi eteläisen Puolan oloja. Tämä pidentää kasvukautta erityisesti syksyllä ja tekee talvistamme leudompia, jolloin myös uusien viljelykasvien menestyminen on mahdollista. Toisaalta ilmastonmuutos tuo haasteita puutarhayrittämiseen ja -harrastamiseen, sillä säätilojen ääri-ilmiöt tuovat kaikkialla maailmassa riskejä elintarviketuotantoon.

Ongelmilta ei vältytä

Puutarhatuotannon suurimmat ongelmat ovat kevään ja alkukesän hallat ja viileys, jotka haittaavat monien kasvien kasvuun lähtöä ja esimerkiksi pölyttävien hyönteisten aktiivisuutta. Kasvukauden pidentämistä voi varmentaa puutarhoissa kausihuoneilla ja erilaisilla katteilla, jotka suojaavat kasvukauden ääri-ilmiöiltä kylmyydeltä, tuulilta ja rankkasateilta.

Toinen suuri ongelma ovat runsaat sateet erityisesti kasvukauden jälkeen talvella. Kun maassa ei ole kasvillisuutta ja haihdutusta, huuhtovat sateet maaperän ravinteita ja humusta vesistöihin rehevöittäen niitä ja köyhdyttäen viljelymaata. Tärkeää on pitää maa kasvipeitteisenä vuoden ympäri ja välttää maan syysmuokkauksia.

Kaupunkirakentamisessa pitäisi puolestaan välttää vettä imemättömiä laajoja ja katettuja pintoja. Niin sanottu kova rakentaminen ilman viheralueita lisää rankkasateiden haittoja. Viheralueet hidastavat aina sateiden haittoja, koska kosteus pidättäytyy niissä pitkään.  Suojaistutukset erityisesti rannoilla ehkäisevät veden, ravinteiden ja humuksen huuhtoutumista vesistöihin.

Lähiruoka ja satokausiajattelu kunniaan

Tavallinen kuluttaja ja kotipuutarhuri voivat ehkäistä ilmastonmuutosta lisäämällä reilusti kasviksia ruokavalioonsa sekä edistämällä kaupunkiympäristöjen ja omien puutarhojensa viherryttämistä. Kasvukautta voidaan pidentää ja varmistaa puutarhoissa suojakattein ja pitämällä huolta viljelymaan kunnosta ja luonnon monimuotoisuudesta. Myös suosimalla lähialueiden ruuantuotantoa sekä satokauden tuotteita, voidaan hidastaa ilmastonmuutosta ja vähentää esimerkiksi kuljetusten aiheuttamia ilmastopäästöjä.

 

Suomalaisten suosikkiomena Lobo markkinoilla

lobo

Kuva: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

Kotimaisen omenan tuoksua syksyyn

Syksyn edetessä ja päivien lyhentyessä on omenatarhoilla käynnissä vuoden vilkkain sesonki. Meillä eniten viljelty omenalajike Lobo on nyt parhaimmillaan, joten kotimaisia omenia pakataan ja lähetetään kauppoihin kaiken aikaa. Aikataulusta ollaan toki pari viikkoa jäljessä normaalista.

Talviomenia kerätään ammattiviljelmiltä tänä vuonna noin 4,0 miljoonaa kiloa eli lähes normaalin satovuoden määrä. Kesän viileys ei haitannut talvilajikkeiden kasvua samalla tavalla kuin kesä- ja syyslajikkeiden kasvua. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että Loboa, Aromaa ja muita talvilajikkeita riittää kaupoissa aina maaliskuulle asti. Myöhemmin alkutalvella tulevat myyntiin mm. Rubinola ja Santana.

Omenaa viljellään ammattimaisesti noin 670 hehtaarilla ja 300 tilalla. Pääviljelyalueet ovat Ahvenanmaa, Lounais-Suomi ja Länsi-Uusimaa. Viljelyalueita on myös Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa.  Ammattitarhojen omenasato menee pääosin tuorekulutukseen.

Kotimainen kuorimatta paras 

Omenan terveellisin osa on sen kuorikerros, jonka flavonoidipitoisuus on moninkertainen hedelmälihaan verrattuna. Lobo ja muutamat muut lajikkeet kehittävät kypsyessään ympärilleen ohuen, kiiltävän vahakerroksen, jota ei kannata säikähtää. Kyseessä on omenan luontainen vaha, joka suojaa hedelmää ja osaltaan varmistaa sen säilymisen hyvänä varastoinnin aikana. Luontaisen vahan takia omenaa ei myöskään tarvitse kuoria, vaan sen voi huoleti syödä kuorineen. Pelkkä huuhtelu puhtaalla vedellä riittää.

Tuoksuvat, tummanpunaiset Lobot ja muut talviomenat ovat terveellisimmillään tuoreina. Omena on tärkeä vitamiinien, kivennäisaineiden, liukenevien ravintokuitujen ja flavonoidien lähde ruokavaliossamme. Omenan energiasisältö on melko pieni, vaikka se muiden hedelmien tapaan on sokeripitoinen ja monet lajikkeet maistuvat makealta.

http://suoramyynti.marjat.fi/kartta.php

Hilla on kypsynyt poimittavaksi keskisen Suomen ja läntisen Pohjois-Suomen alueilla – sadosta tulee keskimääräistä parempi

c7a6fa9f453e418cd0e8e48db1f7d6be

Kesän viileyden vuoksi hilla kukki useita viikkoja tavallista myöhempään. Siksi myös sadon kypsyminen on kolmisen viikkoa myöhässä. Kypsää hillaa on avosoilta poimittavissa keskisen Suomen sekä läntisen Pohjois-Suomen alueella. Itäisessä Pohjois-Suomessa, kuten Kainuussa, Kuusamossa ja Itä-Lapissa hilla on avosoilla laajemmin poimintakypsää vasta ensi viikolla.

Puustoa kasvavilla korpisoilla hillaa riittää poimittavaksi syyskuun alkuun saakka. Sadosta tulee keskimääräistä parempi, joten kypsää ja hyvälaatuista marjaa riittää toreille ja kauppoihin runsaasti. Hilla kypsyy asteittain, joten luonnossa löytyy sekä kypsiä hilloja että raakileita. Hilloja ei pidä kerätä puolikypsinä, sillä ne eivät enää kypsy jälkeenpäin, eikä niihin tule kypsän marjan aromia.

Viime kesänä hillaa ostettiin järjestäytyneen kaupan toimesta 248 000 kiloa. Todellisuudessa hillan kaupallinen poiminta yltää noin miljoonaan kiloon, koska hillaa myydään paljon poimijoiden suoramyyntinä kuluttajille ja suurtalouksille. Myöskään torikaupan ja markkinatapahtumien kautta kuluttajille myytävät määrät eivät kirjaudu tilastoihin. Kotitalouksiin hillaa poimitaan selvästi enemmän myyntipoimintaan verrattuna.

Hilla sisältää runsaasti E-, A- ja C-vitamiineja, jotka toimivat elimistössä antioksidantteina. E-vitamiinia hillassa on enemmän kuin hedelmissä, vihanneksissa tai viljassa. Myös A-vitamiinia hillasta saa runsaasti muihin marjoihin verrattuna. Hillan liukoisella kuidulla on edullinen vaikutus kolesteroli- ja sokeriaineenvaihduntaan, ja liukenematon kuitu on hyväksi suoliston toiminnalle.

Hilla sisältää myös runsaasti kivennäis- ja hivenaineita.

Fenolisista yhdisteistä hilla sisältää erityisen runsaasti ellagitanniineja. Ellagitanniineilla on todettu VTT:n tutkimuksissa olevan mm. haitallisten suolistobakteerien (salmonella) kasvua ehkäisevä vaikutus. Hiirikokeissa (Helsingin yliopisto) hillan on todettu suojaavan myös suolistosyövän synnyltä.

Ruoaksi käytettäessä hilla on parasta tuoreena tai pakastettuna. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi keitoissa, jälkiruoissa, leivonnaisten koristeena sekä juustoleivän tai jäätelön kanssa. Pakastaminen ja hilloksi keittäminen ovatkin hillan yleisimpiä lakan säilöntätapoja kotitalouksissa.

Keinotekoinen hillan kypsyttäminen ei onnistu

Arktiset Aromit ry:n tietoon on tullut tapaus, jossa raakana poimittua hillaa on pyritty kypsyttämään luonnossa muovien päällä. Tällainen marja ei ole elintarvikkeeksi kelpaavaa ja jos tällaisia kätköjä löytää luonnosta, on niistä syytä tehdä ilmoitus lähimmälle elintarvikevalvontaviranomaiselle (terveystarkastajalle). Näin noiden marjaerien pääsy myyntiin saadaan estettyä. Jos poimijat ovat ulkomaisia tänne kutsuttuja ja näkee poimijoiden auton, kannattaa rekisterinumero ottaa ylös. Tällöin viranomaiset ja yritykset voivat keskenään selvittää, minkä yrityksen kutsumina raakoja marjoja poimivat marjastajat ovat tulleet maahan.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu rakentaa KASKI -mallipuutarhaa Mikkelipuistoon

medium_WP_20170614_12_36_12_Pro_LI_jpg

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) mallipuutarha valmistuu Mikkelipuistoon kesäkuun lopussa. Puutarha koostuu eri kasvuvaiheissa olevista puista sekä kokeellisista puurakenteista. KASKI on Xamkin ja yhteistyöyritysten puuosaamista ja puun eri mahdollisuuksia esittelevä kokeiluympäristö, jossa puun uudet ideat kohtaavat käyttäjän ja kehittyvät uusiksi tuotteiksi.

”Kokeellisuuden lisäksi KASKI -mallipuutarhan suunnittelun lähtökohtana ovat olleet puun eri muodot; kasvina ja materiaalina. Isossa roolissa on hiiltämällä käsitelty puu, josta tulee myös mallipuutarhan nimi – KASKI” toteaa mallipuutarhan suunnittelija Matti Kilpiäinen. 

Mallipuutarhan puiden istutus on toteutettu niin että puustoa voidaan muunnella eri vuosina ja jopa vuodenaikoina. Kahtena ensimmäisen kesänä puutarhassa kasvaa metsä- ja puistolehmusta eri-ikäisinä taimina.
Pintamateriaalina puusta valmistetut nopat
KASKEn puurakenteissa on hyödynnetty eri puulajien kestävyyteen liittyviä ominaispiirteitä sekä perinteisiä ja uusiakin käsittelymenetelmiä ja liitosrakenteita. Mallipuutarhan pintamateriaalina on käytetty puusta valmistettuja noppia. Niistä osa on hiilletty ja tervattu, osa on lämpökäsitelty ja osassa on hyödynnetty lehtikuusta ilman eri käsittelyjä. Puunopista muodostuu mallipuutahaan luonnonmukainen ja elävä puupinta.

Puuristikot perinteisellä puusepäntyöllä
Muita puurakenteita mallipuutarhassa ovat männyn sydänpuusta valmistetut puuristikot sekä viilupuusta valmistetut puukehät. Puuristikot toimivat mallipuutahan tilaa rajaavina pystyrakenteina ja puukehät taas tilaa jakavina vaakarakenteina. Puuristikot edustavat perinteistä puusepäntyötä ja –osaamista. Ristikoiden liitosrakenne perustuu puun luontaiseen turpoamiseen.
Viilupuusta valmistetut puukehät taas edustavat modernia puurakennetta, joiden raaka-aineessa ja rakenteessa korostuu puun teollinen jalostus.
KASKEssa mukana yrityskumppaneita
Heinäkuussa 2017 KASKEssa järjestetään erilaisia tapahtumia – aiheena on mm. puiden istutus. Ammattikorkeakoulun lisäksi KASKEssa on mukana yrityskumppaneita: Finnstamm Oy, Huutokosken Taimisto Oy, Kokopuu Oy, Kekkilä Oy, Stora Enso Oy ja Osmocolor Oy.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun KASKI –mallipuutarha Mikkelipuistossa
• Mikkelipuisto on laaja puisto-alue, jossa on yritysten ja yhteisöjen suunnittelemia ja rakentamia mallipuutarhoja tuotteineen, kasveineen ja ideoineen. Keskeisessä roolissa ovat mukana olevat yritykset ja yhteisöt, jotka esittelevät puutarhaan laajasti liittyviä tuotteita, osaamista ja ideoita puiston kävijöille (www.mikkelipuisto.fi).
• Yhteistyöyritykset KASKI mallipuutarhassa: Finnstamm Oy, Huutokosken Taimisto Oy, Kokopuu Oy, Kekkilä Oy, Stora Enso Oy, Osmocolor Oy
• Suunnittelu: teollinen muotoilija Matti Kilpiäinen, mallipuutahan ideointiin on osallistunut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun metsätalouden ja puumuotoilun opiskelijoita.
• Rakentaminen: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikpolis-palveluyksikkö/laboratorioinsinööri Tuomas Venäläinen, JH-toimi/Anssi Romo, rakentamiseen on osallistunut harjoittelijat Leena Teittinen Xamkin materiaalitekniikan koulutuksesta sekä Jenni Kekkonen metsätaloudet koulutuksesta.

Uusi kotimainen alppiruusulajike julkistetaan Mustilassa 3.6.2017

85559e2be0c7228a_800x800ar

Kylmänkestävien keltakukkaisten alppiruusujen aikaansaaminen on ollut yksi alppiruusujalostuksen suurista haasteista. Professori Peter M. A. Tigerstedt julkistaa kahden vuosikymmenen työn tuloksena syntyneen keltakukkaisen uutuuslajikkeensa Mustilassa alppiruusujen päivänä lauantaina 3.6.2017 klo 12.00. Lajikkeen kukat ovat vaaleasävyiset, esikonkeltaiset, ja jalostaja päätti antaa sille juhlavuoden kunniaksi nimen ‘Suomi 100’. Ensimmäiset taimet tulevat samana päivänä myyntiin Arboretum Mustilassa sekä Mustila Puutarha -myymälässä (entinen Mustilan taimitarha). 

”Kylmänkestävien keltakukkaisten alppiruusujen aikaansaaminen on ollut yksi alppiruusujalostuksen suurista haasteista. Jalostuksen lähtökohtana olevat keltakukkaiset villialppiruusut ovat yleensä hyvin talvenarkoja tai muuten vaikeita kasvattaa. Keltakukkaisia alppiruusuja voidaan risteyttää kestävämpien lajien kanssa, mutta tällöin keltainen väri yleensä häviää.” kertoo uutuuslajikkeen jalostanut professori Peter M.A. Tigerstedt. Kestäviä keltaisia alppiruusuja on Suomessakin pyritty kehittämään sekä Arboretum Mustilassa että useiden harrastajien toimesta jo useiden vuosikymmenien ajan.

Ensimmäinen virallisesti rekisteröitävä kotimainen keltakukkainen alppiruusu on peräisin Peter M. A. Tigerstedtin vuonna 1995 tekemästä risteytyksestä, jossa erittäin kylmänkestävä korealainen mustilanalppiruusu ( Rhododendron brachycarpumvar. tigerstedtii ) on risteytetty amerikkalaisen monipolvisesta risteytyksestä kehitetyn, talvenaran ‘Lemonade’-lajikkeen siitepölyllä. Ensimmäinen jälkeläisistä ennätti kukkaan Mustilassa kesäkuussa 2004, ja herätti isoilla, vaaleankeltaisilla kukillaan suurta mediahuomiota. Lajikkeeksi Tigerstedt valitsi kuitenkin lopulta erään sisarpensaan, jolla on matalampi kasvutapa ja parempi keväthallojen sietokyky. Juhlavuoden kunniaksi lajikkeelle annettiin nimeksi ‘Suomi 100’.

Atsaleamaista räikeänkeltaista kukanväriä ei uutuuslajikkeelta pidä odottaa. Kukat ovat sävyltään lempeän vaaleat, esikonkeltaiset, ja ovat hehkeimmillään pilvisinä päivinä ja varjoisilla paikoilla. Kukinta on useimpia kotimaisia lajikkeita hieman varhaisempi ja alkaa tavallisesti jo touko-kesäkuun vaihteessa. Pensas kasvaa lopulta arviolta 1,5–2 metrin korkuiseksi. Alustavien kokemusten perusteella sitä suositellaan istutettavaksi menestymisvyöhykkeille I–III ja kokeiltavaksi myös yhtä tai kahta vyöhykettä pohjoisempana.

Lajike julkistetaan Mustilassa Alppiruusujen päivänä lauantaina 3.6.2017 klo 12.00, ja se tulee myyntiin samana päivänä sekä Arboretum Mustilassa että Mustila Puutarha -myymälässä (entinen Mustilan taimitarha).

ab4d74ecb7db436e_800x800ar

Samaan aikaan tulee myyntiin myös toinen vaaleankeltainen kotimainen lajike ‘Alli’ , joka on syntynyt kahden pitkäaikaisen, jo edesmenneen harrastajajalostajan Bengt Kihlmanin ja Reijo Hahkalan työstä. Pensas on alle metrin korkuinen, tuuhea ja pienilehtinen. Sen kukat ovat ‘Suomi 100’ -lajikkeeseen verrattuna pienemmät ja kylmemmän sävyiset, limetinvihreään vivahtavat, ja avautuvat jo toukokuussa. Hahkalan käyttämä työnimi “Kuutamo” luonnehtii väriä hyvin. ‘Alli’-lajikkeen risteytysemoina toimivat kaksi erittäin kylmänkestävää villialppiruusua, japaninalppiruusu ( Rhododendron brachycarpum var. brachycarpum ) ja ohotanalppiruusu ( Rhododendron aureum ), joten sitä suositetaan viljeltäväksi IV-vyöhykkeelle asti ja kokeiltavaksi vyöhykkeille V–VII. Vastaavia risteymiä kasvaa myös villinä Japanin vuoristoissa, joissa niistä käytetään risteymänimeä Rhododendron × nikomontanum .

Kevään kaunistus kangasvuokko on edelleen rauhoitettu

Kangasvuokko

Kuva: Marika Koskinen

Keväisin Etelä-Savon harjuilta ja kuivilta, valoisilta kankailta saattaa löytää erittäin näyttävän kevätkukkijan, kangasvuokon. Aikoinaan kangasvuokkoa poimittiin runsaasti, ja laji rauhoitettiin jo vuonna 1952. Viime vuosikymmeninä kangasvuokko on edelleen harvinaistunut ja on nykyään luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi. Luonnonsuojeluasetuksessa kangasvuokko on rauhoitettu laji. Luonnossa kasvavat kangasvuokot on siten jätettävä rauhaan.

Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on leinikkikasvien heimoon kuuluva monivuotinen, keväisin kukkiva kasvi. Pääosin kangasvuokon kukinta ajoittuu toukokuulle, mutta kaikkein lämpimimmillä kasvupaikoilla laji saattaa kukkia jo huhtikuun puolella. Kangasvuokon erittäin näyttävät ja kookkaat kermanvalkoiset ja pehmeäkarvaiset kukat nousevat maasta yksittäin; nuokkuva kukka löytyy yleensä 5-20 cm korkean pehmeäkarvaisen varren päästä. Myös sinertäviä kukintoja on tavattu. Kukinnan jälkeen kukkaperät saattavat nousta jopa yli 30 cm korkeuteen, jotta lenninhaivenella varustetuilla siemenillä olisi mahdollisimman hyvät leviämismahdollisuudet. Kukkimatonta kangasvuokkoa on vaikeaa havaita, sillä lehtiruusukkeen ikivihreät lehdet kasvavat lähes maanmyötäisesti.

Kangasvuokko on arokasvi, joka levisi Suomeen pian jääkauden jälkeen, jolloin kasvipeite oli harvaa. Nykyään kangasvuokolle otollisimmat olosuhteet löytyvät kuivista ja valoisista harjumänniköistä sekä hiekkaisilta puolukka- ja kanervakankailla. Monesti lajin kasvaa myös hiekkaisilla teiden pientareilla tai polkujen reunoilla, joissa on siementen itämistä helpottavaa paljasta maanpintaa.

Suomessa kangasvuokon levinneisyys painottuu Kaakkois-Suomeen Salpausselkien ja Etelä-Savon alueelle, vaikka yksittäisiä esiintymiä lajilla on Uudenmaan pohjoisosissa sekä Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan eteläosassa. Etelä-Savossa kangasvuokon löytää varmimmin Puumalan, Sulkavan, Savonlinnan, Kerimäen ja Punkaharjun kunnista, missä on runsaasti lajin vaatimia kuivia hiekkakankaita ja harjuja – kuitenkin maakunnan pohjoisimmat kangasvuokot löytyvät Joroisista saakka.

Kangasvuokko rauhoitettiin jo 1952

Komeat kukat ovat koituneet monesti kangasvuokkojen kohtaloksi. Kangasvuokko oli 1900-luvun alussa suosittu esimerkiksi äitienpäiväkukkana ja kangasvuokkoja kerättiin suuria määriä myyntiin. Jo tuolloin huomattiin kangasvuokon väheneminen, ja kasvin kerääminen myyntiä varten kiellettiin 1926. Kokonaan laji rauhoitettiin vuonna 1952. Rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Kielto koskee myös kasvin siementen keräämistä.

Rauhoituksen jälkeenkin laji on vähentynyt. Keräämistä merkittävämmäksi kangasvuokon uhkatekijäksi on noussut kasvupaikkojen tuhoutuminen muun muassa soranoton tai voimakkaiden metsätaloustoimien seurauksena. Kangasvuokko onkin harvinaistunut siinä määrin, että vuodesta 2000 lähtien kangasvuokko on luokiteltu uhanalaiseksi, vaarantuneeksi lajiksi.

Valitettavasti edelleen, rauhoituksesta huolimatta, kangasvuokkoja poimitaan ja siirretään pihoihin jonkin verran. Maljakkoon siirrettynä kukat kuihtuvat hyvin nopeasti, ja kasvupaikan suhteen kasvi on vaatelias eikä tule menestymään pihaan siirrettynä. Lisäksi kangasvuokolla on laaja juurakko, joka vaurioituu kun kasvi kaivetaan maasta ylös. Kuten monet muutkin luonnonkasvit, kukkiva kangasvuokko on kaunein omassa luonnonympäristössään.

Taimitarhoilta puutarhaharrastajat voivat hankkia pihaansa näyttäviä kangasvuokon sukulaiskasveja, esimerkiksi tarhakylmänkukkia tai arovuokkoja. Luonnossa kasvavat kangasvuokot tulee jättää rauhaan yhteisesti ihailtaviksi.

Jokaisella on oikeus hyvin suunniteltuun päiväkotipihaan

the-garden-1351488418rBX

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on viime aikoina käyty keskustelua päiväkotipihoista. Maisemasuunnittelijat ry haluaa, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus hyvin suunniteltuun pihaan, on se päiväkodin tai sairaalan, ostoskeskuksen tai asuinrakennuksen piha. Tilaajalla on suurin mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen pihasta tulee.

Maisemasuunnittelijat ry on esittänyt toiveensa ympäristöministeriössä saakka, että pihasuunnittelu sisällytetään erityissuunnittelua vaativaksi osaksi uudis- ja saneerauskohteiden suunnitteluprosessia. Tällä hetkellä pihasuunnitelmaa vaaditaan vain kuntakohtaisesti.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, tämä pätee myös pihasuunnittelussa. Suunnittelupöydän ääressä ratkaistaan, mitä maksaa kohteen rakentaminen ja tulevien vuosien hoito- ja ylläpitotyöt. Tähän työhön tarvitaan koulutuksen saaneita alan ammattilaisia, jotta tontin olosuhteet tulevat huomioiduksi ja piha-alue on viihtyisä, turvallinen ja helppohoitoinen niin kesällä kuin talvellakin. Päiväkotipihassa se tarkoittaa leikin ja mielikuvitusta ruokkivan ympäristön kokonaisuutta turvallisuutta unohtamatta.

Toimivan pihasuunnitelman tekee maisema- tai miljöösuunnittelun ammattilainen, joka osaa ottaa huomioon kasvupaikkavaatimukset, pinnantasauksen ja hulevesien käsittelyn, pihan eri toiminnot ja kulunohjauksen, oikeat kasvit, kalusteet ja leikkivälineet sekä asukasryhmien erilaiset tarpeet ikäryhmittäin. Tärkeä osa suunnittelua on myös osallistaminen eli käyttäjien kuuleminen ja tarpeiden ymmärtäminen. Näistä syntyy kokonaistaloudellinen ratkaisu, jossa ovat tasapainossa pihalle asetettavat esteettiset, funktionaaliset ja sosiaaliset vaatimukset.

Parhaimmillaan piha ja rakennus muodostavat jatkumon. Paras tapa varmistaa tämä, on luoda edellytykset arkkitehtien, maisemasuunnittelijoiden sekä muiden ammattilaisten yhteistyölle heti rakennusprojektin alkumetreistä jo kaavoituksesta lähtien, nostamalla pihasuunnittelu erityissuunnittelualaksi. Päiväkodissa piha ei saisi olla välttämätön paha, vaan erittäin tärkeä osa kokonaisuutta, jossa leikit jatkuvat erilaisilla välineillä, materiaaleilla ja luonnon elementeillä sisätiloista ulos.

Lopullisen piha-alueen toteutuksen määrittelee kuitenkin tilaaja. Suunnittelija voi vaikuttaa lopputulokseen edellä kerrotun oman suunnitteluun liittyvän ammattitaitonsa kautta. Liian usein, suunnittelija ei ole koko rakennusprosessissa loppuun asti mukana, vaan tilaaja ja rakentaja saattavat muuttaa materiaaleja, kasveja ja kalusteita kustannusten säästämiseksi. Tällöin valmis piha on laadultaan ja ulkonäöltään aivan toisenlainen kuin alkuperäinen pihasuunnitelma.

Maisemasuunnittelijat ry toivoo, että pihasuunnitelma vaaditaan alan ammattilaisen tekemänä mukaan kaikissa rakennusluvan vaatimissa uudisrakennus- ja saneerauskohteissa.

Elävöitä puutarhaa luonnon ehdoilla

avoimet-puutarhat2016-005

Vesiaihe elävöittää puutarhaa, kerää hulevesiä ja tuo puutarhaan biodiversitettiiä. Kuva Timo Taulavuori

Puutarhaliiton paikallisyhdistysten vuoden 2017 teemana on ”Puutarha luonnon ehdoilla”. Teeman avulla halutaan innostaa kotipuutarhureita rakentamaan ja hoitamaan pihaa mahdollisimman luonnollisesti ja kestävällä tavalla ympäristön näkökulmasta. Toimivassa puutarhassa sekä kasvit, eläimet että puutarhuri voivat mainiosti.

Vaali monimuotoisuutta

Kun kotipuutarhaa rakennetaan luonnon ehdoilla, tavoitteena on säilyttää ja rikastuttaa ympäristön monimuotoisuutta ja hyödyntää luonnon omia menetelmiä. Yksi tärkeimmistä periaatteista on oman pihan kiertotalous. Puutarha- ja kotitalousjätteiden sisältämät ravintoaineet kierrätetään pihassa. Maan humuspitoisuutta lisätään kompostoinnin ja katteiden avulla. Hyvä ja humuspitoinen kasvualusta edistää maan elävyyttä ja lisää hyödyllisiä pieneliöitä.

Myös pihan vesitaloudesta pidetään hyvää huolta niin, että sadevettä kerätään kastelua varten ja mahdollinen liika vesi kerätään joko pihan lampiin tai imeytetään painaumiin, joita voidaan myös rakentaa varta vasten tätä varten. Vesiaiheet pihassa tuovat eloisuuttaa puutarhaan ja niiden avulla saadaan lisää eliöstöä pihaan. Muun muassa sammakot ja vesiliskot syövät haitallisia hyönteisiä ahkerasti. Lainsäädännön mukaan jokaisen tontinomistajan pitäisi käyttää tai imeyttää pihalleen satanut vesi (hulevesi) omalla tontilla. Kookkaat kasvit ovat parhaita vedenkäyttäjiä ja ne ehkäisevät samalla myös eroosiota ja tulvia.

Rikkakasveista eroon

Rikkakasvien torjunnassa käytetään pääsääntöisesti mekaanisia menetelmiä. Maanpeitekatteiden ja tiheiden istutusten avulla voidaan vähentää rikkakasvien määrää olennaisesti. Rikkakasvien kitkemisen lisäksi niitä voi hyvin hävittää liekittämällä tai esimerkiksi kuuman veden tai vesihöyryn avulla alueilta, joilla ei ole muita kasveja. Kemiallista torjuntaa vältetään, koska sen tiedetään muuttavan maan mikrobistoa. Hyötykasvimaan hoitoa helpottaa esimerkiksi lavaviljely, jolloin kitkeminen on vaivatonta ja esimerkiksi etanoiden torjunta helppoa.

Tuholaisten ja kasvitautien torjunnassa tärkeintä on pihan monimuotoisuuden vaaliminen ja ennakoivat toimenpiteet. Esimerkiksi samettiruusut toimivat vihannesmaalla hyvinä karkottajakasveina ja linnunpöntöt lisäävät hyönteisiä syöviä lintuja pihapiirissä. Muutaman päivän välein tehtävä kasvinsuojelukierros on myös tehokas. Silloin voi havaita alkavat ongelmat ja poimia kasveista ensimmäiset kirvat, liljakukot ja haitalliset etanat. Tarvittaessa käytetään mahdollisimman luonnonmukaisia torjunta-aineita ja -menetelmiä. Esimerkiksi omenapuut ja marjapensaat voi tarvittaessa ruiskuttaa keväällä rypsiöljyseoksella, jotta kirvat, kempit ja punkit pysyvät loitolla.

Huolehdi hyvästä kasvukunnosta ja viihtyvyydestä

Luonnonmukaisessa puutarhassa kasvaa paljon erilaisia kasveja, mikä vähentää yksipuolisen puutarhan kasvinsuojeluongelmia. Puut toimivat parhaiten pihan hiilivarastojen rakentajina, koska ne sitovat ilmasta tehokkaasti hiilidioksidia ja estävät näin ilmastonmuutoksen etenemistä pienessä mittakaavassa. Istutuksia kalkitaan, kastellaan ja lannoitetaan tarvittaessa, jotta kasvukunto ja kasvien kestävyys kasvintuhoojia vastaan pysyy hyvänä. Muutoin vältetään liiallisia hoitotoimenpiteitä ja suositaan aina mahdollisimman luonnonmukaisia materiaaleja ja lannoitteita. Myös kasveista omaan pihaan valikoidaan ne lajit, jotka sopeutuvat sinne parhaiten.

Kotipuutarhan hoitoa helpottavat selkeät istutusryhmät ja kulkuväylät. Luonnonmukaisessa puutarhassa nurmialueet voidaan korvata pari kertaa kesässä niitettävillä kukkaniityillä tai metsänpohjakuntalla. Jos puutarhasta tehdään metsämäinen, lähiluonnon kasvillisuus viihtyy paremmin puiden ja pensaiden alla kuin huonosti kasvava nurmikko.

Hyvässä puutarhassa suositaan perhosia ja muita hyönteisiä houkuttelevia kasveja ja sinne rakennetaan sopivia koloja ja kantoja hyönteisiä varten. Suositut hyönteishotellitkin sopivat puutarhaan. Monipuolinen hyönteiskanta edistää kukkien pölyttymistä sekä tasapainoa hyvien ja ei toivottujen hyönteisten välillä. Esimerkiksi pehmeälehtiset puut kuten lehmus, raita, pähkinäpensas ja hevoskastanja ovat hyviä hyödyllisten petopunkkien koteja.

Ennen kaikkea puutarhaharrastaja viihtyy puutarhassa luonnon ehdoilla. Siellä riittää näkemistä, tekemistä ja koettavaa jokaiselle vuoden päivälle. Luonnon ehdoilla oleva puutarha lisää meidän kaikkien hyvinvointia, vähentää stressiä ja parantaa sekä henkistä että fyysistä hyvää oloa. Kun puutarhaa ajattelee kokonaisuutena, sen avulla oppii ymmärtämään paljon luonnon toiminnasta ja kiertokulusta.

Puutarhaliitolla on 35 paikallisyhdistystä, joiden yhteystietoja löytyy Puutarhaliiton sivuilta. Lisätietoa pihan luonnonmukaisuudesta:

Puutarha VERSOOo Vallilassa 13.5.17!

kotipuutarha_versoo_14052016-8310

Kuva: Maija Astikainen

Kaupunkilaisten oma puutarhatapahtuma, Kotipuutarha VERSOOo, valtaa Konepajan Brunon äitienpäivän aattona Helsingin Vallilassa. VR:n historiallisessa veturihallissa pidettävät markkinat järjestetään nyt toista kertaa.

Tapahtumassa on myynnissä parhaaseen istutusaikaan taimia niin kasvimaalle, parvekkeelle kuin kesämökeille. Erikoisteemoina ovat parvekkeiden sisustaminen ja hyötyviljely.  Sata ensimmäistä pääsee istuttamaan oman parvekeperunansa!

Kaupunkilaisten kiinnostus puutarhaharrastamiseen on lisääntynyt huimasti viime vuosina. Moni halua viheriöittää kerrostalon pihaa, sisustaa lasitettuja parvekkeita tai viljellä omalla ikkunalaudalla hyötykasveja. Kaupunkiviljely tuo iloa ja hyötyjä harrastajille.

Tapahtumassa niin parveke-, mökki- kuin palstaviljelijöille on tarjolla hyviä neuvoja, miten onnistua kasvien kasvattamisessa ja puutarhan rakentamisessa. Neuvoja antavat muun muassa Kotipuutarha-lehden toimittajat ja Marttaliiton asiantuntijat. Samalla on myös mahdollisuus ostaa siemeniä, yrttien, kesäkukkien ja vihannesten taimia suoraan tuottajilta parhaaseen istutusaikaan. Myynnissä on esimerkiksi suosittuja pioneita.

Tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry ja Kotipuutarha-lehti yhteistyössä Puhtaasti Kotimainen ja Kauniisti Kotimainen -kampanjoiden kanssa.

Puutarhojen salainen historia – kasviarkeologialla selvitetään puutarhaviljelyä jopa keskiajalle asti

43aba890-1bc3-4d52-84fd-8b9e9466e482-w_960

Hulluruoho. Kuva: Teija Alanko.

Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa pystyttiin valaisemaan Suomen ja Ruotsin historiallisten puutarhojen viljelyä aina keskiajalle asti. Yksi löydetyistä kasvilajeista oli rohtonakin yleisesti käytetty hulluruoho, joka rantautui Helsingin Kaisaniemen puutarhaan jo 1700-luvulla todennäköisesti Uppsalasta.

FM Teija Alangon väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan Naantalin luostarin ja Kumpulan kartanon puutarhoja sekä Uppsalan, Turun ja Helsingin akateemisia puutarhoja ja niissä aikojen saatossa viljeltyjä kasveja. Näiden toisiinsa osin linkittyvien kohteiden historia ulottuu Ruotsin vallanaikaan alkaen 1400-luvulta ja yltäen 2000-luvulle.

Suomalaista puutarhahistoriaa on tutkittu historiallisista lähteistä, mutta ei kovin paljon arkeologian tai arkeobotaniikan avulla, vaikka kirjalliset lähteet eivät aina ole riittäviä. Arkeobotaniikka eli kasviarkeologia yhdistää kasvitiedettä, arkeologiaa ja historiaa, ja tutkii hyötykasveja sekä ihmisten ja kasvien vuorovaikutusta menneisyydessä.

Puutarhojen saloihin kiinni monitieteisesti

Erityisesti historiallisissa puutarhoissa arkeologisia kaivauksia rajoittavat usein käytännön syyt, mikä vaikuttaa myös arkeobotaanisen tutkimuksen kohteisiin. Alangon tutkimuksen tavoitteena oli valaista Suomen ja Ruotsin puutarhahistoriaa arkeobotaniikan avulla ja testata vaihtoehtoista näytteenottomenetelmää, joka tehdään puutarhan maaperästä niin kutsutulla lapiokairalla ilman arkeologisia kaivauksia.

Alanko löysi tutkimuksessaan 8404 makrofossiilista kasvijäännettä 154:stä eri kasvilajista tai -suvusta. Siemenistä, hiiltyneistä jyvistä ja hiiltyneen puun lastuista mitattiin 30 radiohiiliajoitusta, jotka osoittavat, että vanhimmat siementen ja jyvien ajoitukset olivat keskiajalta ja nuorimmat olivat moderneja. Radiohiiliajoitus on menetelmä, jolla pyritään määrittämään biologista alkuperää olevan näytteen ikä.

– Kasvijäänteistä löytyi sekä viljoja, marjoja, koriste-, lääke- ja puutarhakasveja että kulttuuri- tai puutarharikkaruohoja. Nämä löydöt kertovat sekä kasvien käytöstä että puutarhaviljelystä tutkituilla kohteilla, kertoo Alanko.

Yksi esimerkki löydetyistä lajeista on hulluruoho (Datura stramonium), joka löytyi Uppsalan ja Kaisaniemen puutarhoista. Se on yksi amerikkalaisista hyötykasveista uuden ajan Euroopassa, edustaen uuden maailman löytymistä ja puutarhakulttuurin kehitystä.

– Hulluruohoa käytettiin lääkkeenä ja kasvatettiin kaupallisissa puutarhoissa apteekkiin myytäväksi. Kaisaniemen puutarhan makrofossillilöydöt ovat ensimmäisiä tästä lajista Suomessa, kertoo Alanko.

Tiedetään, että 1800-luvun puolivälissä hulluruohoa kasvatettiin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen siemeniä myytiin sanomalehdissä, mutta 1700-luvun viljelyä koskien lajista ei ole kirjallista tietoa sen enempää Kaisaniemestä kuin muualtakaan Helsingistä. Kuitenkin lajin radiohiiliajoitettu siemen osoittaa, että sitä viljeltiin jo 1700-luvulla Helsingissä.

Lisäksi maanäytteiden sisältämät lannoitukseen viittaavat jäänteet, kuten kalojen suomut ja hiiltymättömän ja hiiltyneen puun lastut, ilmentävät myös oman aikansa puutarhanhoitoa.

Alanko toteaa, että lapiokairamenetelmä oli kohtuullisen toimiva, kaivauksista riippumaton ja suhteellisen nopea, vaikka toisaalta tässä menetelmässä näytekoko oli rajoitettu. Kirjalliset lähteet olivat tutkimuksen taustan muodostamiseksi välttämättömiä, ja historiallisten puutarhojen tapaustutkimuksissa riittäviä.

– Puutarhahistoriaa voi ja tulisi tutkia sekä kirjallisista lähteistä että arkeobotaniikan avulla, sanoo Alanko.

Kasvijäänneaineistoja saadaan sekä arkeologisilta kaivauksilta että suoraan puutarhamaasta.

Kirjallisuuden kasvilajilistat kertovat viljellyistä lajeista, mutta eivät tutkimuksen kohteina olleissa puutarhoissa muutoin hyödynnetyistä lajeista, eivätkä puutarharikkaruohoista.

– Kasvilistojen lajeista jokseenkin harvoja löydettiin kasvijäänteinä johtuen siementen suhteellisen huonosta säilyvyydestä puutarhamaassa ja viljeltyjen lajien siementen niukasta kertymisestä puutarhamaahan, kertoo Alanko.

Kun kattavaa kirjallisuutta viljellyistä lajeista ei ollut, arkeobotaniikka paljasti Alangon tutkimuksessa arvokasta tietoa, jota ei olisi muuten saatu. Lisäksi luostarin tutkimus osoitti, että on tärkeää etsiä puutarhakasvien jäänteitä myös puutarhojen ulkopuolisista rakenteista.

Väitös:

FM Teija Alanko väittelee 21.4.2017 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Cloister, manor and botanic gardens in medieval and early modern Finland and Sweden – An archaeobotanical approach to garden history”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Kasvimuseo, Nylander-sali, Unioninkatu 44.

Vastaväittäjänä on Dr. Jens Heimdahl, Statens Historiska Museer, Ruotsi, ja kustoksena on professori Jouko Rikkinen.