Puutarhaliitto ry: On kevätleikkausten aika

Kuva: Maija Astikainen Maaliskuun yöpakkaset alkavat hellittää ja kevätaurinko herättelee uuteen kasvukauteen. Termisen kevään alkaessa on otollisin aika pensaiden ja puiden kevätleikkauksille. Hyvin hoidettuna ja säännöllisesti leikattuna kasvit kasvavat paremmin ja pysyvät pitempään hyväkuntoisina. […]

Piha & Puutarha -messuilla Turussa esitellään opiskelijoiden suunnittelema ”koti puutarhassa” – Messuilla kiikaroidaan mm. surffarin parveketta

Turun Messukeskuksessa nautiskellaan aikaisesta keväästä 31.3.-2.4. Piha & Puutarha -messujen noin 500 m²:n yleiskoristelusta vastaavat ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan Ammattiopisto Livian viheralan ja floristiikan opiskelijat. Komeassa yleiskoristelussa, jonka teema on Koti puutarhassa, nähdään mm. pihakeittiön […]

Puistot ovat elämää ja kaikkia ihmisiä varten

Gil Penalosan intohimona on kaupunkien kehittäminen kaikille sopiviksi. Gil neuvoo päättäjiä ja kaupunkeja luomaan elinvoimaista ja terveellistä kaupunkirakennetta kaikille ihmisille riippumatta heidän iästään, sukupuolestaan ja sosiaalisesta, taloudellisesta tai etnisestä taustastaan. Hänen päähuomionsa kiinnittyy puistojen […]

Sirpa Pietikäinen esittää eurooppalaista Vihervuotta 2020

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen avasi eilen kansalliset Viherpäivät Jyväskylässä. ”Menestyksekkään valtakunnallisen Vihervuoden jälkeen Viherpäivät ovat edelleen kasvu-uralla. Tämä osaltaan kertoo Vihervuoden onnistumisista”, kiteyttää Pietikäinen. ”Vihervuoden yksi tärkeimmistä tehtävistä oli lisätä meidän kaikkien […]

Euroopan taimitarhajärjestö ENA:n 25-vuotisjuhlapuu istutettiin Hermanninpuistoon

Euroopan Taimitarhajärjestö ENA:n 25-vuotisjuhlapuun istuttivat Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen,  Viherympäristöliiton pääsihteeri Seppo Närhi ja Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori. European Nurserystock Association ENA juhlisti 25-vuotistaivaltaan istuttamalla 25 puuta eri puolille Eurooppaa samana päivänä 19.10. Järjestö […]

Vielä ehtii istuttaa kukkasipulit: Paranna tulppaanin kukintaa mykorritsalla

Narsissin istutus Useimmille syyskukkasipuleille sopivin istutusaika on syys-lokakuu, kun maa on viilentynyt alle 10 asteeseen. Pienikokoiset kukkasipulit, kuten helmililjat ja lumikellot, istutetaan ensin, mutta tulppaaneja ehtii istuttaa aina roudan tuloon asti. Kompostilla, mykorritsoilla ja […]

Ruohonleikkuri vaihtuu haravaan – Postilta apua syksyn pihatöihin

Posti kehittää kotiin asiakkaiden arkea helpottavia palveluita. Kesäkuukausina osa postinjakajista leikkasi nurmikoita, ja tuttua työtä postilaisille ovat myös vanhusten ateriakuljetukset. Syyskuun 14. päivästä alkaen Postin verkkokaupasta ja Postin omista myymälöistä voi tilata pihan haravoinnin […]

Tällä viikolla halataan puita! Puunhalausviikko muistuttaa viherympäristöjen merkityksestä maalla ja kaupungissa

Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi. Puunhalausviikkoa vietetään ensimmäistä kertaa elokuun viimeisellä viikolla 22.–28.8.2016. Vihervuoden kampanja kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään. Puunhalausviikko on myös osa Suomen Luonnon päivän tapahtumia. […]

Ampiaiset lisäävät omenoita piinaavaa muumiotautia

Tänä vuonna on kypsymässä runsas omenasato, mutta sen laatu saattaa jäädä odotettua heikommaksi. Muumiotauti on loppukesällä hedelmiin tarttuva sienitauti, joka pilaa sadon. Muumiotautia voidaan ennaltaehkäistä, mutta tänä vuonna ampiaiset lisäävät muumiotaudin esiintymistä.   Muumiotaudiksi […]

Uusi astiataimisato paikkaa kevään puutteita

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puutarhamyymälöissä on elokuussa kotimaisten astiataimien valikoima runsaimmillaan. Kasvussa olevista taimista on helppo valita mieleisensä. Puiden, pensaiden ja perennojen astiataimia voi istuttaa koko kesän ja syksyn ajan maan jäätymiseen saakka. Kesäistutuksissa käytetään astiataimia. Ne ovat […]